fbpx
Ajatusmaailma säännöllisen liikunnan takana

Ajatusmaailma säännöllisen liikunnan takana

Viime artikkelissa tuli käytyä ytimekkään tiiviisti läpi ulkoisten ja sisäisten motivaatioiden eroja, koskien omia liikuntatottumuksia. Pysykäämme siten mielen ihmeiden puolella vielä tämän verran, harkiten ajatusmaailmaa säännöllisen liikunnan takana ja sitä, miten omia treenejä voi lähteä kehittämään, oman ajatusmaailman kautta.

Loppujen lopuksi, myös urheilun psykologinen puoli on tärkeä, sillä kroppammehan toimii mielemme käskyjen alaisena. Omasta mielestäni, keskustellessa urheilusta, tämä puoli jääkin turhan usein unohdukseen. Mainittakoon ennen aiheeseen syventymistä, että tämän artikkelin pohjana käytän jälleen omia liikuntatieteellisen kurssimateriaaleja (LPSV006 Applied Sport Psychology), ja lisäluettavaa saa aina kysymällä.

Ajatusmaailma säännöllisen liikunnan takana
Oma ajatusmaailma voi joko estää tai puskea eteenpäin asioiden saavuttamista.

Ajatusmaailman Tarkistus

Kuten aiemmin todettiin, kroppa noudattaa mielen käskyjä. Näin ollen ajatuksilla, joita toistamme tai mihin keskitymme on olennainen merkitys suorituksen kannalta. Ohessa muutama piirre, mitkä ovat tutkitusti yhteneväisiä menestyneiden urheilijoiden kesken:

  • Parempi keskittymiskyky.
  • Vahvempi itseluottamus, sekä vähemmän koettua ahdistuneisuutta.
  • Suorituskeskeinen ajatttelu, periksiantamattomuus.
  • Positiivinen ajattelutapa, asioiden visualisointi mielikuvien kautta (kuka sanoikaan, että unelmointi on turhaa??).
  • Sitoutuneisuus, innostuneisuus ja luovuus.

Näin ollen, on sanomattakin selvää, että ”en osaa, pysty, jaksa, ikävää, rasittavaa, kipeää, tylsää…” ajatuksilla ei varmasti pitkälle mennä. Halusinkin poimia nimenomaan sellaiset kohdat, mihin varmasti jokainen pystyy; itsensä tsemppaaminen näihin ei vaadi erityistaitoja, lajiosaamista tai lahjakkuutta, ainoastaan päätöksen.

Tässä kohtaa tarkkaavaisimmat lukijat ovatkin ehkä yhdistäneet edellä kerrotut piirteet aiempaan artikkeliin, missä käsiteltiin motivaation ”rakennetekijöitä”. Samat asiat toistuvat nyt hieman eri kontekstissa; ollakseen motivoitunut, ihmisen tulee kokea autonomia (mm. päätöksen teko), kompetenssi (itsevarmuus, kyvykkyys) ja yhteenkuuluvuus, mikä onkin listalla seuraavaksi. Ilman motivaatiota ei taas tuloksia synny, mistä voi palata takaisin lähtöpisteeseen, eli oman ajatusmaailman tarkistukseen. 🙂

sosiaalinen tuki ja ajatusmaailma säännöllisen liikunnan tukena

Sosiaalinen Tuki

Ennemmin yhdessä kuin yksin; tämä toimii monessa. Mielestäni, erityisesti liikuntaa ennestään harrastamattoman on hyvä harkita mahdollisia ihmisiä omassa tuttavapiirissä, ketkä ovat menossa mukana. Yhteenkuuluvuuden tunne varmasti lisää motivaatiota liikkua, minkä lisäksi tukea voi tarvita esimerkiksi tiedonhankinnassa, välineissä sekä siinä, että on yksinkertaisesti joku kenelle kokemukset jakaa ja kuka kannustaa eteenpäin.

Onhan se harmi, jos liikunta tyssää siihen, ettei ole ketään, kenen kanssa tehdä, tai ei tiedä mistä lähteä liikkeelle? Mikäli omasta tuttavapiiristä ei löydy ennestään liikkujia ja seuran tarve taas on, nou hätä. Nimittäin, seuraava Naisvoimaa- treeniryhmä kokonaisuus starttaa jo tammikuun alkupuolella. Pienryhmien ajatuksen ytimenä onkin juuri se, että kysymyksiin ehditään vastaamaan, jokaista kannustetaan eteenpäin ja toisaalta myös, että kanssaliikkujien kasvot tulevat ajan mittaan tutuiksi.

Tuumasta Toimeen!

Nyt kun ollaan kerrottu, minkä tyyppisellä ajatusmaailmalla omaa suoritusta tai liikuntatottumuksia on mahdollista parantaa, alla muutama käytännön toimi, mistä voi lähteä liikkelle sitä muokkaamaan. Eli nyt niitä käytännön työkaluja, joita lisätä Supernaisen työkalupakkiin.

  • Älä unohda, miksi teet. Mikäli sinulla on joku itsellesi tärkeä syy liikkua, pidä se mielessä, ajattele positiivisesti ja käytä visualisointia jos mahdollista. Sulje pois kaikki negatiiviset ajatukset stressistä, väsymyksestä, työstä jne. treenin ajaksi.
  • Pidä huoli, että tavoitteesi ja oma tasosi ovat yhdenmukaiset; liian helpot harjoitukset tai turha vaativuus syövät molemmat innostuksen tekemiseltä. On tärkeä olla realistinen, kehittyä sekä kehittää (älä pysy samassa ohjelmassa koko vuotta…). Aseta selvät tavoitteet, liiku niitä kohti ja muista uusia, kun on raksi ruudussa.
  • Tavoitteiden kohdalla kannattaa avartaa ajatusmaailmaa. Ne voivat olla ulkoisia, sisäisiä (katso aiempi artikkeli), tuloksia, kykyjä, suorituksia, liikkeitä… taivas on rajana. Älä asetu perinteiseen (2kg pois) ajatusmaailmaan, vaan ole spesifisempi suunnitelmassa. Mitä haluat kehittää itsestäsi, miten ja millä aikavälillä? Aloita vain yhdestä.
  • Muistuta itseäsi omista vahvuuksistasi, haasta itseäsi, pidä kirjaa suorituksista ja muista välillä vilkaista myös taakse katsoaksesi, mistä on lähtenyt liikkeelle ja missä on kehittynyt.
  • Liiku myös muiden kanssa, jaa kokemuksia, opi, kannusta ja ole kannustava!

Oikeastaan kaikki edellä mainitut vaativat osakseen taidon sulkea mielestä taustahälinän; arkiset ajatukset, työasiat, tunteen, ettei jaksa tai pysty. Loppujen lopuksi ainut asia (sen yhden tavoitteen lisäksi) mihin tulisi keskittyä on, että tekee parhaansa juuri sillä hetkellä. Yhden kyykkytoiston enemmän kuin viime viikolla. Nostaa painoa jossain, edes sen yhden kilon verran. Sitten, kun treenit löytävät tien osaksi omaa elämää, tämä ihan oikeasti riittää pitkällä tähtäimellä, siihen pystyy, ja se kannustaa kummasti eteenpäin.

Pienenä vinkkinä loppuun; jos tavoitteena on tehdä vaikka 10 toistoa X painolla, kannattaa kokeilla eri tapoja laskea. Elikäs, ensinnäkin pidät mielessäsi sinnikkäästi numero 10, sitten kokeilet laskea vaikka 1-2-3-4-5 ja aloittaakin uudelleen 1-2-3-4-5, jolloin kokonaistoistomäärä ei tunnukaan niin suurelta… tätä tekniikkaa voi muokkailla mielen mukaan; laskea seiskaan ja sitten viimeiset kolme (huom. jäljellä vain kolme) jne. Toisena vinkkinä se, että jos ette ole lisänneet painoa, etenkin jalkaliikkeisiinne (viimeisen kuukauden aikana), niin tehkää se jo tänään. Jos kyykkyyn lisää vaikka 5kg, on se ainoastaan 2,5 per jalka… naisilla on luonnostaan suhteessa vahvemmat jalat miehiin verrattuna, mutta silti niitä painoja ei vain uskalleta korottaa… miksi? 🙂

Näillä sanoilla toivotamme teille kaikille huikean energistä treeniviikkoa!

Jätä kommentti